Voikun ihminen saattaakin olla saamaton. Hengissä kuitenkin ollaan ja puuhailtukin ollaan!

Marraskuun puolivälissä käytiin Onnin ja Karitan & Maxin kanssa Pieksämäellä hakemassa tuntumaa avo-puuhailuihin tokokokeen muodossa. Tällä kertaa me olimme ihan vain tsempparin osassa, mutta paljon tuli uusia juttuja ja erityisesti se oma motivaatio otti harppauksen ylöspäin! Karita ja Max debytoivat alokkaassa kolmostuloksen verran, hienoa sekin. Onni oli ihana koko päivän. Se oli onnesta soikeana ja olisi hirveästi tahtonut tehdä hommia sekä hallissa että hallin ulkopuolella. Muutaman kerran se tunnistettiin muiden rotujen harrastajien keskuudessa lapinkoiraksikin ja sen intoa ja tapaa tehdä hommia kehuttiin. Kaukot onnistuivat vieraassa ympäristössä mukavasti ja luoksetulon pysäytyskin toimaa. Jee! Oli tosi mukava päivä ja nyt on taas alettu selailemaan koekalenteria alkuvuodellekin.

Viime viikolla innostuttiin piiiiitkästä aikaa ohjattuihin puuhasteluihin, kun mentiin molempien poikien kanssa kuokkimaan Annin ja Marin treeneihin. Ensin oli vuorossa Oskariposkari, jonka edellisestä ohjatusta treenikerrasta on arviolta puolisen vuotta aikaa. Pelkäsin vähän, että miten se hallissa malttaa keskittyä ja mitä on mieltä muista koirista, joista valtaosa oli erirotuisia uroksia. Osku oli kuitenkin tosi pätevä, se istua napotti mun sivulla koko tunnin oikein mallikkaasti treeneistä suorituen. Toisia uroksia se ei tainnut juuri noteerata, oli tosi rennosti ja häntä heilui kun pääsi hommiin. Huippua! 

Onni jälkimmäisen ryhmän mukana, joka oli vähän ns. parempi ja edistyneempi ryhmä. Jokainen koirakko teki kolme liikettä (jäävät (maahan ja seiso) sekä luoksetulon) alokasluokan tyyliin, lukuunottamatta meitä jotka yritettiin vääntää avoa. Anni toimi liikkurina ja Mari tuomarina, joten oli tosi hyödyllinen treeni kisojakin ajatellen. Onkan maahanmeno on tosi jees ja erityisesti sitä edeltävä seuraaminen on oikein kiva, parantunut huomattavasti viime syksystä, jolloin meinasi ennakoida tulevaa liikettä himmailemalla. Seisomista ei jälleen kerran ole treenattu, sen Onni meinasin useammankin kerran arpoa maahanmenoksi, joten tiedänpä taas mitä vahvistella. Siitäkin kuitenkin oikein onnistunut suoritus, jee! Luoksetulo tehtiin ensin suorana (ennakoi taas pysähdystä) mutta toinen oli jo parempi. Onni oli ihanan reipas ja innokas, vauhtia ei puuttunut ja se oli tosi hienosti kuulolla.

Eilen tehtiin Annin kanssa valloitus hallille agiliitosuunnitelmin. Mukana koirakoplassa oli Osku, Dino ja pikku-Zia, joten meininkiä riitti. Anni oli kasaillut meitä odotellessaan kivan pätkän, jossa A & keinu, rengas, kepit, putkia ja hyppyjä. Osku on viimeksi nähnyt esteet ehkä viime keväänä, joten hirveästi ei odotuksia taaskaan ollut. Osku kuitenkin muisti mikä on homman nimi, oli järjettömän innokas ja koko ajan erinomaisesti kuulolla. Esteissä ei ongelmia ja Anninkin ohjauksessa herrakoira toimi moitteetta. Vau! Osku oli onnesta mykkyrällä, päästä nyt ilman Onnia hommiin ja vieläpä agilityesteiden pariin. On se vaan liikuttava koirapoika :-----)

Tänään jälleen vuorossa tokon ohjatut "pikkukisojen" muodossa. Jee!

Muutenkin kuuluu hyvää. Lenkillä ollaan käyty ja on ihanaa, kun poikien yhteiselo on niin saumatonta. Arki on kerrassaan helppoa noiden kahden hölmöilyjä seuratessa, nyt, kun Onnikin on jo sen maagisen 2-vuoden rajapyykin ohittanut, on yhä useampi alkanut kysellä, että milloinkas neiti Rummukaisen talouteen muuttaa pikkupentu?! Pentukuumetta ei ole Onnin tulon jälkeen tässä talossa havaittu, joten veikkaan ettei ihan heti lapsosta ole ilmaantumassa. Poikien kanssa on nyt niin helppoa olla ja elää, etten mielelläni sitä lähtisi rikkomaan. Lisäksi molemmat ovat aktiivisesti harrastusiässä ja ainakin oma muutenkin vähäinen vapaa-aika tuppaa tuhlaantumaan jo noidenkin kahden kanssa puuhastellessa. Aika näyttää!